-Heippa, kiinnostaako sua eläinten hyvinvointi? feissari kysyy iloisesti hymyillen. Vastaantulija ei hymyile ja katsetta vältellen hän kiirehtii ohi. Tällä kertaa feissari ei napannut saalista.
Tänä kesänä, pitkän tauon jälkeen, Animalialla on siniliivisiä feissareita tekemässä varainhankintaa Helsingissä. Feissareita haettiin tiimiin kahdessa haussa, lopulta neljä parasta valittiin. Kesäkuun alusta elokuun loppuun Animalian ystävällistä ja reipasta joukkoa johtaa tiimivetäjä Mirja ja feissareina toimivat Tuomas, Jonna ja Kasperi.
Mirja myöntää, että aloittaessaan feissaushommat häntä miettytti se, että monien mielestä järjestöjen rahan kerjääminen kadulla on epäilyttävää. Epäilys oli kaikonnut, kun Mirja oli todennut Animalian olevan rehti ja reilu niin järjestönä kuin työnantajana.
-En näe itseäni feissarina, vaan näen itseni ensisijaisesti Animalian jäsenenä, joka kaipaa tähän maahan lisää keskustelua. Olin varma, että ihmisten reaktiot masentavat, mutta ensimmäisen kuukauden aikana on ollut mahtavaa nähdä kuinka tärkeä järjestö Animalia on suomalaisille, Mirja jatkaa.
Aika ajoin feissari turhautuu, sillä ihmiset ovat usein välinpitämättömiä tai jopa ilkeitä. Hyvästä porukasta saa kuitenkin tukea ja energiaa jatkaa. Feissareiden mielessä pyöriikin koulutuksessa opittu fraasi ”Mitä enemmän kuulet eitä, sitä paremmin olet tehnyt töitä”! Feissaus on rankkaa työtä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
- Haasteita tuo myös kylmyys ja sateet, joita olemme tähän mennessä paenneet rautatieaseman katoksen suojaan, Jonna kertoo.
Feissarit ovat kuitenkin pitäneet työstään, sillä heidän mielestään on erittäin antoisaa jutella itselle tärkeistä asioista niistä vähemmän tietäville ja on hienoa tehdä työtä, jolla on todellista merkitystä.
- Usein tulee löydettyä itsensä erittäin eriskummallisista keskusteluista erittäin eriskummallisten tyyppien kanssa, mikä on hauskaa, Kasperi toteaa.
Feissarin työtä helpottaa usko asiaan, jota on kauppaamassa. Animalian feissareille eläinten hyvinvointi on sydämen asia, joten sanojensa takana on helppo seistä eikä mainoslauseita tarvitse erikseen opetella.
-Omien sanojensa takana seisominen näkyy ja on tärkeää, Jonna kiteyttää. Animalian feissarit ovat saaneet ihmisiltä kiitosta ystävällisyydestään. Feissareille onkin painotettu sitä, että tyylimme ei ole päällekäyvä tai aggressiivinen emmekä pakkosyötä asiaamme kenellekään.
-Vaikka joku ei liittyisikään jäseneksi, on mahtavaa jos saa herätettyä hänet pohtimaan eläinten kohtelua. Joillekin Animalia on kokonaisuudessaan aivan tuntematon järjestö, jolloin on haastavaa yrittää selittää tiiviissä paketissa mistä on kyse, Jonna pohtii.
Animalian feissarit saavat kuulla päivittäin siitä, että ihmisoikeudet pitää hoitaa ensin kuntoon ja vasta sitten voi ryhtyä ajamaan eläinten asiaa. Kuitenkin feissariporukka on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka vastaanottavaisia ihmiset ovat Animaliaa kohtaan olleet.
– Tulee kiva fiilis, kun joku kommentoi, että teemme hienoa työtä hyvän asian puolesta ja toivottavasti saamme paljon tukijoita, Jonna kertoo.
Kesän aikana feissarit pääsevät myös tekemään Animalian kesäkiertueen pari kaupunkimatkaa, muun muassa Poriin, Tampereelle ja Hämeenlinnaan. Feissaamisen lisäksi Jonna, Mirja, Tuomas ja Kasperi keräävät allekirjoituksia turkistarhattomaan Suomeen tähtäävään kansalaisaloitteeseen.
-Hyviä puolia on upea porukka, hommassa kehittyminen ja positiiviset vastaantulijat, Jonna listaa.
- Tuntuu että voisi olla vaikeaa löytää omia arvojaan paremmin tukevaa kesätyötä, Mirja täydentää.
Jos törmäät Animalian feissareihin kadulla, etkä ole vielä kirjoittanut kansalaisaloitetta tai haluat ryhtyä Animalian tukijaksi, käy reippaasti nykäisemässä feissaria hihansuusta.



